Palokin Fukushin-Junkin syntynyt 7.3.2003
Kata asuu perheineen Loviisassa. Katan perusolemukseen kuuluu rauhallisuus. Se on hyvin rauhallinen kotioloissa ei hötkyile eikä kohella, yleensä. Poikkeuksena perheen kotiintulo. Silloin on ilo irti. Kata ei varsinaisesti hauku vaan pitää ihmeellistä mouruavaa, hyvin matalaa ääntä. Silloin se myös saattaa hypätä vasten suukottamaan (eli nuolemaan leukaa).
Akitan tapaan Katakin on hyvin perheelleen omistautunut yksilö. Meillä tämä omistautuneisuus näkyy nimenomaan tässä perheen miespuolisessa väestössä. Olen aina sanonutkin että näillä kahdella on jokin kumma suhde keskenään. Olen vasta ymmärtänyt, ettei siinä mitään kummaa olekaan, nämä vain palvovat toinen toisiaan. (Hyvä esimerkki; Mika tulee kotiin, minä istuin sohvalla ja pyydän viereeni. Hän tulee ja niin tulee samalla Katakin, änkeää itsensä kahden istuttavalle sohvalle meidän väliin; puoliksi Mikan syliin.)
Kata haettiin meille seitsemän viikon vanhana 27.4.2003. Silloin asuin vanhempieni luona "kotikotona" Pornaisissa. Kotimatka ja kotiutuminen sujui mutkattomasti. Olin siinä uskossa, että pennun kanssa tuli nukkua pari ekaa yötä lattialla. Niinpä minä nukuin. Ensimmäisenä aamuna heräsin siihen kun Kata jäysti hiuksiani, toisena siihen, että se oli tullut kainalooni. Ajattelin silloin että on taas aika siirtyä takaisin omalle parvelle. Eipä tuo ole koskaan ilmaissut ikäväänsä tai sitä että tahtoo viereen. Tänä päivänä se on sellainen, että se tulee jos tahtoo, kyselemättä. Etenkin viikonloppuaamuisin se löytyy meidän sängystä.
Akitasta sanottiin, että se on todella vaikea ja hankala kouluttaa jne. En minä nyt niinkään sanoisi. Se on ihan siitä kiinni mitä siitä koirasta tahtoo. Tottelevaisuusvaliota ei varmasti saa, ei ainakaan Katasta. Silloin kun Kata oli pentu, oppi se todella nopeasti esimerkiksi istumisen sekä "kumpi käsi" tempun. Maahan se oppi myös nopeasti. Nykyään kun se on jo iso, hankaluus on lähinnä siinä, ettei sillä meinaa olla hermoja mihinkään. Kaikki-mulle-heti-nyt on sen mentaliteetti. Motivointi se onkin se hankalin. Uusin Katan oppima on pianonsoitto. Meillä on kotona isännän lapsena saama "piano", johon Kata painaa tassulla ja saa näin ollen jonkin palkinnon siitä.
Asioita joita Kata rakastaa voisivat olla autoajelut ja ruoka. Jos siltä kysyy, lähdetkö mukaan, ei ulos enää pääse ilman, että se on passissa eteisessä. Ja jos suljet oven sen edestä niin että se on jo tuulikaapissa, se on silti kohta autolla. Se kun avaa itse ovetkin!
Vieraista koirista Kata ei pidä. Niskavillat nousevat pystyyn jo hyvissä ajoin ja olemus "jännittyy". Syy lienee kuitenkin hihnan toisessa, kiristyvässä, päässä. Muutoin lenkkeily suju Katan kanssa rauhassa, vaikka Loviisassa onkin paljon koiria. Mätsäreissä ollaan käyty harjoittelemassa, tosin edellisestä on jo aikaa vierähtänyt useampi vuosi.
Ollaan me käyty kerran (1) näyttelyssäkin. Kohteena oli mikäs
muukaan kuin Messari, Voittaja 2004. Kata kun tosiaan ei
kulje täysin näissä akitan "missimitoissa", sillä on ehkä hieman liian korkeat
jalat, ehkä liian vinttikoiramainen vatsalinja, ehkä liian isot korvat... So not,
se kelpaa meille sellaisenaan! K
aiken
kukkuraksi siskoni Maija joutui sen esittämään messarissa, minua jännitti
liikaa. Voisihan sitä joskus käydä kehässä pyörähtämässä; katsotaan...
Katalla on pari hyvää koirakaveria. Sonyn ja Demon kanssa on tultava toimeen perhesiteistä johtuen. Sonyyn tutustuessa pojalta lähti hammas, se onkin ainoa kerta kun ovat päässeet toistensa kimppuun (Kata Sonyn kimppuun tulkintatavasta riippuen). Demoon Kata ei vieläkään ole kunnolla tottunut. Sitä ärsyttää suunnattomasti se, kun jätkä on koko ajan takamuksessa kiinni. Ollessaan pentu Demo kerran erehtyi laittamaan tassun Katan selän päälle. Kata käännähti ja ärähti ja Demo meni istumaan. Sen suuremmin nämä kaksi eivät ole koskaan "pärränneet" toisilleen. Ollaan kuitenkin rajoitettu nämä tutustumiset tuonne koirapuiston siimekseen jossa kaikki kolme saavat olla vapaana. Se onkin hauskaa seurattavaa. Sony ja Kata muodostavat selvästi jonkin näköisen anti-dalmatialais liiton. Kata ajaa Demoa takaa, Sony oikoo ja pysäyttää. Maailman kovin jahtikierros alkaa siitä, jos Demo-parka innostuu juoksemaan Kataa päin.
Katalla oli myös mummolassamme kaverikoira; suomenajokoira Topi, joka kuitenkin viime keväänä jouduttiin lopettamaan kovien kipujen vuoksi. Alunperin Topi tuli mummolaan löytöeläinkodin kautta. Kovin mukava oli luonteeltaan, ihmisläheinen ja hyvä haukku metsällä. Kotona ei päästänyt ääntäkään. Jopa pelkäsi Kataa kun ensimmäisen kerran tapasi. Muutoin nämä kaksi tulivat hyvin toimeen. Topin poissaolosta huolimatta Kata lähtee hyvin mielellään mummolaan vieläkin.
Kuvaa klikkaamalla löytyy joulukorttikuvia Katasta
